torstai 17. lokakuuta 2013

Ostoksia ja uusia kokeiluja

Viime viikolla oli Lidl myymälöissä lankoja, puikkoja ja koukkuja myynnissä. Itse pääsin kyseiseen kauppaan piipahtamaan vasta loppu viikosta, joten langat olivat jo kaikki menneet. Eikä niitä muitakaan tarjoustuotteita enää niin paljoa ollut.

Mukaan tarttui kuitenkin neulontaharppu / -rengas ja eilen päätin kokeilla miten sillä kutominen onnistuu. Aluksi sain purkaa moneen kertaan tuotoksen, koska sisäpuolelle jäi suuria lankalenkkejä kerrosten vaihtumiskohdassa ja langanin vaihdoin Nallesta 7veikkan.

Lopulta hermostuin ja selailin hetken nettiä ja youtuben videoita kunnes löysin kaksi videota, joissa toisessa tehtiin pipoa pyöreällä neulontaharpulla ja toisessa samanlaisella ovaalin muotoisella harpulla ilmeisesti sukan vartta. Niistä ymmärin idean paremmin ja kun oli omalla harpullani saanut ensimmäisen kierroksen lankaa piikkien ympärille, jatkoin toisella kierroksella siten, että kieputin lankaa aluksi 4-5 piikin ympärille, nostelin lankalenkit lähemmäksi pikkien päitä ja liututin alemman lenkin ylemmän yli. Näin ei jäänyt inohttavia lankalenkkejä ja työ lähti sujumaan.

Eilisen illan aikana sain valmiiksi tuon alaosan käännöksen ja tänään olen hiljalleen tehnyt tuota vartta. Mieti nyt vain, että tekisinkö lyhyet tossumaiset sukat vai hieman pidemmät lasten sukat, sillä lankaa ei ole aivan täyttä kerää, joten saattaa loppua kesken aikuisten sukkaa tehdessä.

Ainoa iso miinus tuossa harppupaketissa on se, että piikki tai mikä nyt nimeltään onkaan, jolla lankoja nostellaan kudottaessa, on muovia. Ikäviä raksahduksia on kuulunut matkan varrelta, mutta vielä toistaiseksi kyseinen apuväline on ehjä.

Lidlistä ostin myös kaksi pakettia virkkuukoukkuja sekä yhden paketin palmikkopuikkoja. Nämä löysin lattialta, jonne ne olivat pudonneet korien väleistä. Taisivat olla viimeiset, mitä mukaani sain. Yhtä virkkuukoukkua käytin apunani tuossa harpulla neuloessa, kun käännöksessä nostelin varren suun silmukat piikeille ja liuttelin lenkkejä toistensa ylitse. Tässä kohtaa silmukoista tuli suhteellisen tiukat, joten oli hyväksi, että apuna oli metallivartinen virkkuukoukku.

Veera Välimäen Lankaleikki kirjaa en ostanut omaksi, vaan lainasin sen kirjastosta. Olen sen nyt muutamaan kertaan selannut läpi ja siellä on oikein mukavia ohjeita, jotka pitänee itselleen saada. Vielä kun keksisi sen ajan, milloin nämä kaikki ihanat ideat ja ohjeet toteuttaa. Tietokoneessa on kansiollinen ohjeita, suosikeissa on pitkä lista tehtäviä töitä. Mutta niin se taitaa olla kaikilla, aikaa liian vähän ja ihania ohjeita maailma / internetti / oma pää pullollaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti